Tarina blogin takana

Blogin takana olevia tarinoita on varmasti yhtä paljon kuin on blogejakin. Toiset bloggaavat purkaakseen sydäntään, toiset tienatakseen elantonsa ja toiset puhtaasta huvista. Tämä blogi sai alkunsa noin viisi vuotta sitten, kun kolmekymppinen uranainen päätti muuttaa elämänsä suunnan ja jäädä kotiin nauttimaan lapsiperhevuosista. Nauttimaan, tosiaan! Heipparallaa, herätyskello ja kiireiset aamut. Tervetuloa hitaat aamukahvit ja leppoisat päiväunihetket. Nousujohteinen ura koulutusmaailmassa jäi saada seuraaviksi vuosiksi odottamaan uutta nousukiitoa.

No, kuten arvata saattaa, kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ensimmäinen lapsi kärsi elämänsä ensimmäiset kuukaudet koliikista, joten rauhalliset aamukahvit ja yhteiset päiväunet vaihtuivat sumuisiin iltoihin ja öihin, jotka eivät tuntuneet loppuvan koskaan. Kun koliikki-itkut vihdoin loppuivat ja alkoi seesteisempi lapsiperheaika, olin uudelleen raskaana. Tällä kertaa vauvoja tuli kerralla kaksi! Tuttipulloja, puklurättejä, myssyjä, tumppuja ja tossuja oli yhtäkkiä kaikkialla, eikä paluuta menneisyyteen ollut.

Kahdessa ja puolessa vuodessa perheeseemme tuli siis kolme uutta jäsentä, joiden myötä koko tulevaisuuteni sai aivan uuden suunnan. Tämä blogi kertoo kolmen pienen lapsen perheen elämästä kaikkine iloineen ja suruineen. Jossain hamassa tulevaisuudessa siintävät hoitopaikkahakemukset sekä koulu- ja harrastusvalinnat. Tällä hetkellä elämä kantaa hetki kerrallaan eteenpäin, ja niitä muistoja yritän kirjata myös tähän blogiin. Kun vuosien päästä luen tätä, toivon näkeväni nykyistä paremmin ne arkisen elämän päälle ripotellut kultahiput, jotka tekevät tästä elämänvaiheesta arvokkaamman kuin mikään muu maailmassa.

Tämä blogi on omistettu kaikille arjen pyörteissä seilaaville, huopaaville ja äyskäröiville äideille ja isille, jotka aamuyön itkuisina tunteina eivät enää tiedä, miten seuraavasta päivästä selvitään. Jos tekstini antavat edes hiukkasen iloa ja valoa, on tehtäväni täytetty. Joskus jokainen kaipaa vain suurennuslasia nähdäkseen kultahiput paremmin tai megafonia erottaakseen onnen kiljahdukset melankolisista bassomurinoista. Tervetuloa mukaan!

Rakkaudella, E